sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Työhuone Impolan ja pään resetointia

Kolmisen viikkoa sitten erehdyin kokeilemaan uudessa puhelimessa työajan seurantaa. Yleensä merkkaan tuntityöläsenä ylös vain tehokkaat työtunnit, joista voin laskuttaa, mutta nyt päätin seurata, mikä minun kokonaistyöaika on. Matalaksihan tuo mielen veti.

Viikolla 6. työaikalaskuri nappasi vapaa-ajastani pois 84 tuntia ja 14 minuuttia. Viikolla 7. oli vähän rauhallisempi työviikko ja työtunteja tuli vain 66 tuntia ja 49 minuuttia.

Talviloma viikolla 8. päätin tehdä vain aivan pakolliset työt, joten työtunteja tulikin sitten vain 22 tuntia ja 38 minuuttia.

Tällä viikolla ajattelin harrastaa taas vähän työreurantaa ja kirjata ylös, mihin hittoon se minun työaikani oikein hukkaantuukaan.

Tänään kello soi 6:00 ja pääsin ylös kolmannella yrittämällä. Yöunet jäivät vähiin, kun piti resetoida työhuone, laittaa uudet ja vanhat masiinat toimintakuntoon viikon aherruksia ajatellen. Työlaskuri räpsähti päälle 6:31, kun avasin vanhan työkoneen. Vanhan koneen auetessa noin kolmessa minuutissa ehdin laittaa kahvit päälle ja tehdä muutaman kotiaskareen. Vanhan koneen näyttöongelmat jatkuvat, enkä saanut uuden koneen näyttöjä vielä toimimaan, joten tietää taas ilta-askareita tämäkin.



Mistä sitten tällaiset pienet maanantai aamut on tehty?

Avasin työlistan ensimmäistä kertaa viikkoon ja siellä odottikin sitten tälle päivälle 74 tehtävää, joista pystyn todennäköisesti tekemään noin kymmenkunta ja loput siirrän joko huomiseen tai hamaan tulevaisuuteen. Kaiken kaikkiaan tehtävälistassa on nyt 173 tehtävää ja tällä viikolla kun pitäisi laittaa ISO remmi päälle, luulisin, että lista revähtää yli 200 tehtävän.

Isoja murheita, päänvaivaa ja lisää harmaita hiuksia aiheuttaa 100 satakuntalaista elokuvaa ja Myötätuulen viesti -hankkeet eli nämä Suomi 100 hankkeet, jotka on virallisesti hyväksytty juhlavuoden ohjelmaan, mutta ilman riittävää rahoitusta. Vain Kyläelämää Satakunnassa menee niin kuin pitääkin, muut ovat kivirekinä vedetäviä toistaiseksi.

Päivän virallisessa MEKA TV ohjelmassa on tänään 5 tuntia palkattua työtä Merikarvialla ja iltapäivän torkkujen jälkeen pitäisi tehdä pari tilaustyötä pois käsistä sekä edistää Kyläelämää kontakteja.

Maanantain alkajaisiksi ja talviloman päättyessä otan kuitenkin rauhallisesti, teen pikkuasioita pois käsistä ja siirsin samalla osan päivän 74 tehtävästä eteenpäin, Nyt päivän työlista näyttääkin jo inhimillisemmältä, 43 tehtävää tälle päivälle enää.

Nyt nokka kohti Merikarviaa. Palkatonta suunnittelu- ja järjestelytyötä tehty nyt 1 tunti ja 30 minuuttia, seuraavaksi sitten palkatonta autolla huristelua Merikarvialla kohti palkallisia töitä.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Kohtuullisen tasapainoinen vuodenalku

Vuosi on alkanut Impolan työhuoneella kohtuullisen tasapainoisesti, sillä hyviä ja huonoja uutisia on tullut tasapuolisesti yhtä paljon.


Mitään suuria muutoksia eikä lupauksia vuodenvaihde ei tuonut. Ellei sitten muutokseksi voida mainita sitä, että tänä vuonna minulle tulee säännöllinen tilipussi joka kuukausi. Vaikka hommeli on puolipäiväprojekti ja palkka puolpäiväprojektimainen puolikuukausipalkka, niin merkitsee se sitä muiden hommelien lisäksi, että seuraavan kerran pitää pohtia työvoimatoimistoon menemistä vasta 2018 keväällä.

Omaa muutosta kaipaan vähän siinä, että kun työhuoneelleni on sängystä matkaa vain 16 askelta, niin menee tässä vähän vapaa-aika ja työaika sekaisin. Koitankin nyt vähän seurata työaikoja tarkemmalla silmällä, ettei ihan hirmuisesti menisi vapaa-aika harakoille. 

Tänään oli vuoden ensimmäinen palaveri SEKKissä, jossa olen siis virallisena puolipäivätyöläisenä tämän vuoden Kyläelämää Satakunnassa 2017 hankkeen myötä. Enpä ole virallisesti ollutkaan SEKKissä töissä kuuteen vuoteen, epävirallisena sivutoimisena tuntityöläisenä vaan silloin tällöin, joten ihan mukavaltahan tämä taas tuntuu. Onni on uusi korkattu projekti.

SEKKin palaverissa sitten pohdittiin hyviä ja huonoja uutisia.

Ensin ne huonot


MEKA TV käytössä ollut videotykki otti ja hajosi joulukuun kehitysvammaisten teemaviikolla, joten tällä hetkellä emme voi järjestää esitystilaisuuksia helposti. Rahaa korjaukseen ei tietysti ole. Kalustohankintoihin tarttis löytyä jostain nyt useampi tonni rahaa, kun ei Sipilän hallituskaudella ole ollut varaa uusia eikä päivittää juurikaan mitään.

Myötätuulen viesti ei ole onnistunut saamaan rahoitusta, joten koko viestin vieminen on nyt kiikunkaakun, kun kannattavuusraja on karannut jonnekin tavoittamattomiin tällä erää. Viestin kanssa pitäisi painaa kaasua järjestelyiden kanssa, mutta jarrua samanaikaisesti, kun ei ole tukea eikä työaikaa järjestelyihin. 

Samainen surku talous kehitysvammaisten mediatoiminnan kanssa aiheuttaa sen, että joudumme perumaan KeViKe/MEKA TV 25 vuotisjuhlan, kun nappulaa ei vain juhlien järjestämisiin ole.

Huonolta kuulostaa myös se, että keskeneräisiä editointitöitä on vieläkin 29, ja ainakin 100 uutta editointityötä on tulossa tänä vuonna lisää.

Myötätuulen viestin rahoitusongelmien lisäksi myös Suomi 100 satakuntalaista elokuvaa -hankkeen kokonaisrahoitus on lutunen. Minulla on siis riesana kaksi virallisesti hyväksyttyä isoa Suomi 100 hanketta, joihin ei ole olemassa selkeää rahoitusta eikä työaikaa. Näyttää menevän juhliminen tyystin ohi, kun joutuu tosissaan raatamaan ja harrastamaan työden kanssa, että saadaan koko vuoden hommat kunnialla hoidettua puolikkaalla rahoituksella.

Entäs ne hyvät?


Kyläelämää Satakunnassa 2017 hanke on nytkähtänyt liikkeelle ja puolet oletattavasta työajastani tänä vuonna menee tämän hienon proggiksen kanssa. 

Kansan sivistysrahastolta saatiin toimintatonni 100 satakuntalaista elokuvaa -hankkeen muistitietoelokuville. 

Editointitöitä on enää vain 29 keskeneräistä ennen kuin uuden 100 editointityötä hyökkää päälle. Se on siinä mielessä hyvä uutinen, sillä lokakuussa näitä keskeneräisiä töitä oli 75, joten aika kasa uusia lyhytelokuvia ollaan niputettu viimeisellä vuosineljänneksellä.

Yksi hyvä uutinen odottaa vielä lupaa, että siitä saa kertoa. Sitten kun on lupa kertoa tuo yksi hyvä uutinen, niin kerron sitten, mitä huonoa se aiheuttaa, joten kohtuullisen tasapuolisesti tämä vuosi on näin alkanut.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Rakas päiväkirja -päivä

Tänään on Rakas päiväkirja -päivä, joten laitetaanpas päivän kunniaksi muutama lause tästä päivästä täältä Työhuone Impolan uumenista.



Rakas päiväkirjani, tänään minulla oli herätys kello 6:00, mutta heräsin jo 5:05, kun työasiat ilkkuivat ja mekkaloivat tekemättömyyttään sängynlaidalla.

Ensin tein vähän omia hommia, laitoin astioita tiskikoneeseen, keitin aamukahvit ja tein pientä kotisiivoa samalla kun vanha työkoneeni aukeaa toimintakuntoon. 

Loppuvuoden tehtävälistassa oli aamutuimaan 119 työtehtävää, joista 32 tehtävää oli siirretty tälle päivälle ja joista kykenen tekemään tänään ehkä noin kymmenkunta tehtävää. Keskeneräisiä lyhytelokuvia ja videoita listassa on 43. Parin viikon aikana minulla on ollut oikeastaan vain yksi editointityö, joka ei vain oikein edisty, kun kaikki syksyn kurssialoitukset, selvitykset, hakemukset ja muut eteen tupsahtavat asiat syövät takkia tyhjäksi.

Tässä aamutuimaan noin kahden tunnin aikana en ole oikein mitään järkevää saanut aikaiseksi. Päivän sähköpostit on selattu, paria hankehakemusta on edistetty, päivän kursseja suunniteltu ja kahviakin on juotu jo lähes koko litra.

Tälle päivälle on odotettavissa tätä Työhuoneella tuhmuttamista, kaksi kurssia, auton ajelua noin 102 kilometriä eli kaupunkiajelua enimmäkseen kun on, saan istua noin 2 tuntia autossa tänään. Tuntityöläisenä ei tuosta menetetystä vapaa-ajasta tule edes mitään palkkaa.

Päivällä on Otsolassa Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri ikäihmisille kehitysvammaisille. Kurssi on uniikkikurssi, joten suunnittelu vie aikaa enemmän kuin normaalit kurssit, ja omalla ajalla tietenkin.

Päivällä täytyisi sitten palkattomalta hankehakemuksilta ja suunnittelulta ehtiä pari tuntia editoimaan tuota ykköstehtävää, jotta saisi edes päivän kulut peittoon. 

Iltapäivällä huristellaan sitten Ahlaisiin, jossa viimeistellään viime viikonlopun Ahlaste tuupin lasten ja nuorten leirin elokuvaa sekä yhtä toista Karvianjoki juttua että pemotetaan arkistoja. Ahlaste tuupin yhtenä syksyn päätehtävänä on kerätä Ahlaisten nuorisoseuran 110 juhlavuoden kunniaksi historiikkia Ahlaste tuupi 5 vuotisesta taipaleesta, joka ei aivan mitätöntä olekkaan.

Tänään on siis odotettavissa 15 tunnin työpäivä ilman päikkäreitä. Näistä on 5 tuntia selkeitä palkallisia työtunteja ja pari epämääräistä palkallista tuntia päälle. 8 tuntia jää siis epämääräiseksi haahuiluksi epämääräisten mutta pakollisten työtehtävien kanssa, jotta homma toimisi eteenpäin ja jotta töitä olisi joskus tulevaisuudessakin. 

Työkavereina minulla on tänään 9 kehitysvammaista elokuvantekijää, 2 avustavaa ohjaajaa, 9 lasta ja nuorta sekä sähköpostitse ja verkon yli kymmenkunta ihmistä, joiden kanssa suunnittelen jos jonkinmoista hanketta ja kurssia.

Jossain välissä päivää sitten teen näitä normaaleja palkattomia päivärutiineja, selvitän päivän paperit, teen pientä arkistosiivousta, päivitän nettisivut ja allakat, teen päivän varmuuskopiot, päivitän koulutuskoneiden tietoturvatahmapäivityksiä, suunnittelen paria lyhytkurssia ja paria isoa hanketta, sovittelen kimuraiseen allakkaani paria palaveria, hoitan onnettomia pankkiasioitani, huollan, lataan ja tyhjennän kuvauskamerat sekä teen tämän päivän Rakas päiväkirjani blogin.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Tyhjäkäyntiä työhuoneella

Eipä lähde tänään työpäivä työhuoneella eikä Impolan äijän pää millään nyt käyntiin, eipä ei, ei niin millään. Elokorjuukauden alku on näemmä ottanut vähän voimille, työhuoneelle tulee kapea polku kaikkien kuvauskalustojen ja muiden mediaromujen läpi, joten vähän siivotakin vissiin tarttis tänä akunlataus- ihmettely-, laskutus-, järjestely- ja suunnittelupäivänä.

Olen koittanut aamusarastuksesta lähtien saada jotain tolkkua taas työelämään, missäs sitä taas oikein mennään. Microsoftin ja Adoben päivitykset takaavat sen, ettei aivan tyhjänkäyntiä tarvitse pitää. Alkukuukausi oli kyllä siitä poikkeuksellinen, että kaikki tietokoneet lähtivät kesätauon jälkeen hyvin käyntiin ja olivat toimintavalmiita, mutta elokuun toinen tiistai teki tilanteen taas normaaliksi takkuamiseksi.

Syyskauden alku on lähtenyt kohtuu vauhdilla eteenpäin, sekavasti, kuten normaalisti, jotkut asiat etenevät ja jotkut ei, roikkumista ja odottelua, että jotain tapahtuisi.

Kaksi lyhytkurssia on takana ja kolmas on meneillään. Blue Sea Film Festivaaleille väännettiin editointimyllystä 10 ensi-iltaa, Syksyn kursseja ja tapahtumia ollaan vasemmalla kädellä suunniteltu ja järjestelty, mitä on ehtinyt.

Työlista on pysynyt jotenkin kurissa noin 112 loppuvuoden tehtävän kanssa, josta editointilista on kutistunut 38 lyhytelokuvan mittaiseksi.

Näillä näkymin kansalaisopistot, muutama lyhytkurssi, yksi apuraha ja jokunen tilaustyö työllistävät minua riittävästä joulukuun 7. päivään saakka, jonka jälkeen on näillä näkymin tiedossa taas kuukauden palkaton ja korvaukseton pakkoloma. Alkuvuoden huushollin putkiremppa, kesän kolmen viikon palkaton ja korvaukseton pakkoloma, rikkoutunut jääkaappi ja auton pakoputken korjaaminen on vetänyt Sipilä-puskurini aika kuiviin, muttei tässä mitään niin erinomaista hätää ole. Jotenkin tästä taas selvitään tämä loppuvuosi.

Koulutus- ja tuotantokalusto on hyvässä mallissa. Muutaman otsarypyn aiheuttaa tieto siitä, että editointilaitteisto toimii jo vähän yliajalla ja parasta ennen päiväyksen jälkitilassa, mutta toimii hyvin ja tarkoituksenmukaisesti. Silti pitää varautua siihen, että uuden editointilaitteiston hankkiminen tulee eteen minä päivänä tahansa.

Kuvaus- ja äänityslaitteisto on tiptop. Se toimii koulutuskäytössä erinomaisesti. Tuotantokameralle ei ole tänä vuonna paljoakaan hommia löytynyt, se on kyllä ollut tilaustöiden vähyyden vuoksi aika vähällä käytöllä viimeisen vuoden ajan, mutta kunnossa on ja heti valmiina lähtöön tarvittaessa.

Allakka alkaa olla kuin pakanamaan kartta tai emmental juusto, jossa on vielä reikiä enemmän kuin juustoa. Muutaman kurssin täytyisi vielä saada sinne mahtumaan, mutta kahta peräkkäistä allakasta tyhjää päivää on vaikea enää löytää. Loppuvuodeksi on tiedossa 3 kpl kokopäiväpalkkatyötä ja loput onkin sitten 2-5 tunnin sirpalehommia kutakuinkin 6 päivänä viikossa. Muutama kokopäiväinen apurahapäivä on onneksi vielä tekemättä, joten saan kyllä itse itselleni määräämät tehtävät tehtyä.  

Tästä eteenpäin on nyt sitten tiedossa Radio Valo lyhytkurssia Nokialla ja jossain muualla, Me Itse kurssitusta Riihimäellä, Rovaniemellä ja jossain kolmannessa paikassa vielä, 1 kpl kuvauskeikkaa Hämeenkyrössä, pajapäivä Helsingissä ja pari muuta tilaustyötä. Ahlaste tuupi jatkanee torstaisin.

Iso vääntö on järjestää 8.9.2016 valtakunnallinen lukutaitopäivä Poriin. 


Toinen iso vääntö on vammaisten teemaviikon tapahtuma. Kahden valtakunnallisen tapahtuman järjestäminen pikkurahoituksella ja liian pienillä resursseilla on välillä kyllä aika tuskaista vääntöä, mutta minkäs teet, eteenpäin on mentävä.


Satakunnan kansalaisopistoissa alkaa 8 kurssia viidessä eri opistossa. Tämä on hyvä asia, Satakunnan meikäläisten vaikuttamistoiminta on näin turvattua.

Ensi vuoden isot hankkeet nakuttavat myös mietintämyssyssä. Hankkeet ovat isoja, mutta nappulaa näiden toteuttamiseen ei vielä ole. Apurahoja ja tukianomuksia pitää siis riipustaa melkoinen määrä yö pimeinä tunteina nyt, syksyllä, ensi vuonna ja aina, että edes jotain saataisiin aikaan.

Olisikos tässä nyt valitusvirttä tarpeeksi?
Viime kesäkin on jo niin helkkarin kaukana takanapäin...






sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Pitäkää Kikynne

Kesäkuussa päätin antaa oman panokseni hallituksen kilpaulukykysopimukseen ja päätin tehdä 6 minuuttia päivässä enemmän töitä. Minulla oli tuolloin harvinainen 3 viikon jakso, jolloin olin käytännössä katsoen kokopäivätyöläinen, joten tuona aikana sopi hyvin kokeilla Kiky-sopimuksen pitävyyttä.



Homma toimi vähän huonosti tai hyvin, miten sen nyt ottaa. 6 minuuttia päivässä ei oikein riittänyt ja vaikka kuinka yritin olla tekemättä mitään ylimääräistä, pakolliset vaan, niin nuo 1440 minuuttia tuli täyteen Juhannuksen aatonaattona.

Mihin nuo ylimääräiset ilmaiset Kiky-minuutit sitten hävisivät? Aikalailla kilpailukykyäni verottivat Adobe ja Microsoft, joiden ohjelmien päivittäminen kaikille työkoneilleni jumitti hyvää työaikaa kaikenkaikkiaan lähes parin päivän verran. Työmatkat, roudaamiset, akkujen lataamiset, työkaluhuollot sun muut pakolliset, mutta palkattomat työt veivät sitten loput. Nips naps minuutit vain hurahtivat jonnekin, mutta paraniko kilpailukykyni? 

Normaali työaika ja Kiky -minuutit päälle verottivat ainakin askelmittarin mukaan liikuntaa, puoli kiloa tuli painoa lisää per viikko. Tässä tapauksessa kilpailukykyni vain heikentyi. 

Nyt kun olen palannut taas normaaliin epänormaaliin työaikaan, olen ainakin omasta mielestäni saanut hommia paljon tehokkaammin aikaan kuin kello kaulassa. Säännöllisistä työajoista on minun työskentelytavoillani ja työssäni vain enimmäkseen riesaa.

Kiky -minuuteista ei ole myöskään tällaiselle yhden miehen huonolle yritykselle mitään hyötyä, ellei tähän saa kylkeen sovitettua jonkinlaista Kykö-sopimusta. Vasta sen jälkeen, jos voisin kyykyttää jotain köyhää tekemään ilmaiseksi näitä pakollisia rutiiniasioita, joita on vain tehtävä, minulle voisi Kiky-minuuteista olla jotain hyötyä. Jos joku tekisi pakolliset rutiinit puolestani, voisin käyttää sen ajan sitten johonkin tuottavaan työhön.

Nyt ajattelin laittaa Työhuone Impolan kiinni 19 päiväksi. Alkuvuoden viimeinen kuvauskeikka päättyy 6 tunnin 24 minuutin kuluttua ja menopaussi alkaa. Onko se lomaa vai piilotyöttömyyttä, ei sen väliä, kesämaitumet kutsuvat minua. Palkkaa ei kuitenkaan mistään tule, lomarahoja ei tipu, työttömyyskorvauksia on turha ruikuttaa, kun en edes halua hakea nyt kolmeen viikkoon mitään töitä. Ja nyt kun olen oman osuuteni Kiky-minuuteista tehnyt, niin voin nyt huoletta sanoa, että pitäkää Kikynne. Nih.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Hukkasin Kiky-minuutteja - sori siitä

Kolmas Kiky-viikko menossa. Vakaana aikomuksena on ollut seurata oman kilpailukyvyn parantumista, jos teen 6 minuuttia päivässä enemmän töitä mitä laki sallii. Viime viikolla en kyllä jaksanut tehdä yhtään merkintää, mutta jos nyt katsoisin tänä aurinkoisena 16. Kiky-päivänä, missä mennään.

Minulla on menossa nyt kolmen viikon jakso, jolloin saan palkallisia työtunteja täyteen lähes normaalisti 40 viikkotunnin verran. 7 ensimmäistä arkityöpäivää meni ihan ok, kun piti lähteä johonkin kellon kanssa.

Tosin on pakko myöntää, että viime viikon tiistaihin mennessä minulle olisi pitänyt teoriassa kerääntyä 39 minuuttia kilpailukykyä lisää, mutta olin aamulla niin väsynyt, että istuin vain työpöydän ääressä tekemättä mitään tuottavaa tai tuottamatonta lähes tuon 39 minuutin ajan. Jos olisin itseni täydellisen ankara arvioitsija, niin kyllä minä hukkasin tuona aamuna kaikki huolella keräämäni Kiky-minuuttini. Sori siitä.

Sitten viime viikon keskiviikkona, kun minun ei pitänyt lähteä mihinkään, nousin työpäivään tuntia myöhemmin eli kello 6:57. Torstaina luumuilin jo kello 7:57 saakka ja perjantaina huvitti tehdä enää vain 5 tunnin työpäivän, joten hukkasin Kiky minuutteja taas ja kokonaista 180 minuuttia. Jotka sitten tosin jouduin tekemään sunnuntaina takaisin.

Viime viikkoina on ollut sen verran kiirusta, etten ole kunnolla ehtinyt arvioida Kiky-minuuttien tuloksia. Sen verran tiedän, että teorian mukaan minulla pitäisi olla nyt tänään 71 Kikyminuuttia tehtynä, mutta käytännössä näitä palkattomia Kikyminuutteja on kahdessa ja puolessa viikossa kerääntynyt jo 997. 1440 minuutin tingistä puuttuu enää 443 minuuttia. Ihan en taida ennen Juhannusta saada vuoden tinkiä pois, mutta tuskin paljoa tulee jäämään vajaaksikaan. Ensi viikosta tulee muutenkin sitten taas normaali vajaatuntinen viikko, seuraava kokonainen työviikko minulla on vasta elokuun loppupuolella. Sinne saakka pitää mennä säännöttömästi epämääräisillä tuntitöillä ja tehtävillä ilman säännöllistä työkaikaa, säännöllisiä tuloja ja säännöllisiä Kiky-minuutteja. 

Tällaiselle yksin yrittävälle itsensä työllistäjälle ei kyllä tällaisesta Kiky-minuuteista saa muuta kuin huonon mielen, miten paljon sitä joutuu tekemään, saadakseen itsensä pysymään työelämän syrjässä edes jotenkin. Kiky-sopimus minun kaltaisille freelancereille on täysin turhaa kiusaamista, ellei tähän saada jotenkin mukaan Kykö-sopimusta mukaan, jolla pystyisin kyykyttämään jotain toista köyhää tekemään näitä pakollisia, mutta palkattomia tehtäviä pois, jotka nyt joudun tekemään itse omasta selkänahastani.

Tällä viikolla olen palannut takaisin Kiky-työmaille.
Juhannusviikon viikkorutiini on nyt tämä; 

6:57 kotitoimistossa päivän valmistelut ja juoksevien asioiden hoitamista
9:00 SEKKiin hakemaan pari SEKKiläistä mukaan
9:15 kohti Euraa
10:00 Eurassa nuorten valokuvaleiri
14:00 kohti kotia Poriin

15:03 virallinen Kikytön työaika päättyy
+ Kiky-minuutteja päivän muiden juoksevien tehtävien hoitamiseen



Sen olen myös huomannut, että suurin Kiky-minuuttien syöjä on Microsoftin tietoturvapäivitykset. Tämän viikon kurssia varten minun piti päivittää kaikki kurssikoneeni ja vaikka sen koitan kovasti tehokkaasti tehdäkin, niin kokonainen päivähän tuohon aina menee. Vaikka päivitykset periaatteessa menevät automaattisesti, niin odotteluun, korjauspäivityksiin ja korjauspäivitysten päivitysasenteluihin menee aina kokonainen mokoma Kiky-tunteja hukkaan ilman, että kukaan pyytäisi; sori siitä. 

perjantai 10. kesäkuuta 2016

5. Kiky -päivää Suomen hallitukselle kuuliaisena

Tänään onkin sitten jo 5. henkilökohtainen Kiky -sopimuspäiväni, jolloin toteutan kuuliaisena ja uskollisena Suomen hallitukselle omaa kilpaulukyky sopimuksen tinkiä aloittamalla työpäivän 3 minuuttia normaalia aiemmin ja tavoitteena päättää työpäivä 3 minuuttia normaalia myöhemmin, jotta saisin vuodessa nuo 1440 Kiky -tuntia vaivatta suoritettua.

Täytyy sanoa, että ei kovin hyvin mene ja minussa alkaa näkyä jo huolestuttavia Kiky -muutoksia. Viime viikkoon saakka minun herätyskelloni soi 6:00 ja nyt kun tällä viikolla olen huolellisesti valmistautunut tähän 3 minuutin työpäivän aikaistamiseen laittamalla herätyksen jo 5:45, niin minussa on tapahtunut jo huolestuttavaa laitostumista.

Olen pitkään sosiaalialalla olleena huomannut, että esimerkiksi vanhukset ja eräät vammaiset laitostuvat helposti viikossa ja kuntoutuminen tästä laitostumisesta pahimmillaan kestää kuukausitolkulla, jopa vuosia. Ihminen sopeutuu nopeasti luonteenvastaisiin toimintatapoihin, luontokatastrofeihin, päättömiinkin päätöksiin ja säännöksiin nopeasti, mutta palautumien normaaliin elämään on aina moninkertaisen työn takana. Yksi huono päätös vaikuttaa enemmän kuin 9 hyvää ja yhden huonon päätöksen korjaaminen työllistää enemmän kuin 9 hyvän tekeminen.

Alkuviikosta siis pakotin itseni heräämään Kiky -sopimuksen mukaisesti aikaisemmin ja tehokkaammin 5:45. Keskiviikosta ja varsinkin torstai-aamuna koin jo huomattavia sopeutumisvaikeuksia saada itseni toimimaan säännöllisesti 15 minuuttia normaalia aiemmin. 

Nyt perjantai aamuksi olin unohtanut laittaa kellon soimaan, mutta sen sijaan, että olisin nukkunut pommiin, heräsin katsomaan kelloa täsmälleen 5:45. Kiky -muutos on siis vaikuttanut viikossa kroppaani ja herkkään herätysmekanismiini, onko tästä enää paluuta? Onko tämä laitostuminen Kiky -sopimukseen pysyvää, kuntoudunko normi-Impolaksi enää ikinä?



Ei minun Kiky -sopimustingin kanssa mene muutenkaan kuin Strömsöössä, ei laisinkaan. Ankaran tavoitesuunnitelman mukaisesti minulla pitäisi olla nyt 27 Kiky -minuuttia tehtynä, mutta eilinenkin päivä venahti pitkäksi ja oli muutenkin oman ammattiylpeyden säilyttämisen vuoksi tehtävä muutama muukin työtehtävä pois käsistä, joten Kiky -minuutteja onkin nyt kerääntynyt tällä viikolla jo 591 yli normaalin palkallisen työajan. Tämä tarkoittaa, että minulla on ensimmäisen 5 päivän aikana 1440 minuutin tingistä enää 849 minuuttia jäljellä.

Minua on alkanut arveluttaa Kiky -sopimuksen kaikkivoipaisuus. Sen soveltaminen joihinkin ammattiryhmiin, taiteilijoille, tutkijoille, luovan työn tekijöille, omalla työllään työllistyviin, freelancereihin, yksin yrittäjiin ym. pienyrittäjiin on silkkaa orwellmaista kiusantekoa. Kilpailukyky tarkoittaa muisnaissuomen kielessä lähinnä torpparimaista ilmaistyövoiman käyttöä. Sota on rauhaa, kilpailukyky on kyky tehdä ilmaista työtä. Ja minkä ihmeen takia työtä tekevien ammattilaisten on osoitettava kykynsä, kun kyvyttömät päättäjät saavat kiusata työntekijöitä miten sattuvat. Orwellin maailma on tänään täällä.